Hoitoalalla yksi tärkeä tekijä onnistuneeseen lopputulokseen on henkilökemiat. Jos ne eivät toimi, hoito ei vaikutakaan parhaalla mahdollisella tavalla. Kerron tässä vähän itsestäni, niin tiedät edes vähän, millaiselle hoitajalle olet aikaa varaamassa.
Olen Jenni Brandt (ent. Vallenius). Valmistuin koulutetuksi hierojaksi Turun Hieronta-akatemiasta vuoden 2011 lopussa. Kävin jo hierojakoulun yhteydessä urheiluhierojan kurssit. Seuraavana vuonna opiskelin Personal traineriksi Trainer4Youn koulutusohjelmassa. Sitten täydensin osaamistani lihasepätasapainojen tunnistamisessa ja korjaamisessa Toiminnallisen harjoittelun kurssilla. Lisäksi opettelin kinesioteippauksen ja myofaskiaalisen teippauksen saloja sekä ravitsemustieteen perusopintoja avoimessa yliopistossa.
Sitten oli aika perustaa perhe ja opiskelut saivat toviksi jäädä. Keväällä 2021 palasin taas oppikirjojen ääreen; nyt vuorossa olivat MyFascia-terapeutin ja perinteisen jäsenkorjaajan opinnot, jotka koronan vuoksi alkoivatkin yhtaikaa. Fascia-opintoja täydennän jollain kurssilla vuosittain. Fasciahoidon puolella olen perusteiden lisäksi opiskellut purentaan, hengitykseen sekä lasten hoitoon liittyviä tietoja ja taitoja. Keväällä 2023 perehdyin lymfaattiseen Kajava-hoitoon. Nyt tammikuussa 2024 valmistuin perinteiseksi jäsenkorjaajaksi.
Tietoa, taitoa ja kokemusta terveyden ja hyvinvoinnin parista on tullut kerättyä monelta kantilta. Harrastin aktiivisesti yleisurheilua viitisentoista vuotta. Siinä kilpaura päättyi erinäisiin vammoihin, jotka näin jälkeenpäin viisastuneena olisi voinut välttää oikeanlaisella harjoittelulla ja lihashuollolla. Yleisurheilun saralla suoritin myös yleisurheiluohjaajan ja seuravalmentajan tutkinnot. Ensimmäiseltä ammatiltani olen liikunnan ja terveystiedon opettaja. Harrastan edelleen monipuolisesti liikuntaa; tällä hetkellä kestävyyspainotteisesti triathlonia, suunistusta ja hiihtoa. Ruuhkavuosia täydentää vielä Maarian Mahdin yleisurheilujaoston puheenjohtajan hommat.